Tällä hetkellä kennelissämme on yhteensä 7 omaa koiraa, joista kahta käytetään metsästyksen lisäksi myös jalostustoiminnassa. Tänä vuonna on tarkoitus pennuttaa nämä molemmat eli toivottavasti pentuja on luvassa sekä karhukoirasta että beaglestä. Kennelissämme on em. koirien lisäksi myös sorsastukseen käytettävä saksanseisojanarttu Dooris, kolme suomenpystykorvaa sekä jo seniori-ikäinen pihavahtimme saksanpaimenkoira Devil. Jalostukseen käytettävät narttumme (kuten muutkin koiramme) ovat säännöllisesti eläinlääkärin tarkastamat ja kuvatut (pevisa-tutkimukset) sekä dna-testatut periytyvien sairauksien varalta. Teemme yhteistyötä myös jalostusneuvojien kanssa.
Yrityksemme käyttää kotimaisia palveluja ja tuotteita ja suosimme erityisesti lähialueen toimijoita.
Meihin voit olla yhteydessä 24/7 sekä koirien tuonti, että haku sovitaan asiakkaan omien aikataulujen mukaisesti
Lupaamme pitää lemmikistäsi huolta antamiesi ohjeiden ja sen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti turvallisuudesta ja mukavuudesta huolehtien.
Kotisivut yritykselle tuottaa ja ylläpitää DigiSilta Oy
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.